Menneet keikat

Room Full of Hendrix 14.11.2025

Tämä oli Soittosalissa monin tavoin poikkeuksellinen keikka: Laji oli rock, tyyli oli 60-luku soittokamoja myöten, ja myös äänen voimakkuus oli toista kuin mihin meillä oli totuttu. Ensimmäistä kertaa jaoimme korvatulppia… Mutta yleisökin oli toista maata, monet sanoivat odottavansakin fyysisempää elämystä. Ja sellainen saatiin! Paljon uutta yleisöä, joukossa kylän kovimpia kitaristeja.

Room Full Of Hendrix osoitti olevansa maineensa veroinen, taidokas, tunteikas ja kovalla intensiteetillä esiintyvä!

Michael Bleu 24.10.2025

Oli hienoa nähdä runsaslukuinen yleisö suurimmalle osalle tuntemattoman artistin keikalla! Ennakkoluulottomuus palkittiin, kun Michael Bleu esiintyi ensimmäistä kertaa Varkaudessa. Kuultiin iso annos soulia, rockia ja retroiskelmää taidolla ja tyylillä! Taitavien soittajien lisäksi hänellä on monien mielestä yksi maan parhaista soul-äänistä!

 

Menneet keikat

 

 

Anne Mattila 5.9.2025

Annen lämmin ja aito persoona, ja todella hieno ääni koskettivat kaikkia, myös naapurikaupungeista saakka tulleet, kyyneliin saakka. On se taiteilija!

Menneet keikat

Sir Elwood duo 11.4.2025

Juha Lehti ja Juha Saaresaho valloittivat loppuunmyydyn ja jälleen kerran ennätyssuuren yleisön karheilla ja hellillä lauluillaan.

Samuli Putro 4.4.2025

Samuli Putro täytti yksinään lavan ja piti näpeissään ennätystäyden salin. Laulujen tekstit olivat  ainutlaatuista Putroa. Kuiva, minimalistinen musiikki kehysti niitä loistavasti. Hieno ilta tosifaneille ja kaikille muillekin, niin naapurikaupungeista kuin kotikylältäkin.

Jorma Uotinen 28.2.2025

Jorma Uotinen vei meidät Pariisin taivaan alle ranskaksi ja suomeksi esittämillään chansoneilla. Hän taitaa tämän lajin, ja täysi sali oli samaa mieltä!

Illanvarjo 23.11.2024

Soittosalin ensimmäisessä pikkujouluspesiaalissa tanssittiin ja nautittiin joulupöydän antimia! Paikallinen Illanvarjo piti tunnelman ja vauhdin korkealla.

Miljoonasade duo 19.10.2024

Erittäin lämmin ja intensiivinen keikka! Uudet laulut ja hienot pianosovitukset vanhoista hiteistä pitivät tunnelman korkealla.

Joel Hallikainen 11.10.2024

Joel Hallikaisen lämmin ja sydämellinen esitys toi iloa ja lämpöä. Joelin viideltä artistivuosikymmeneltään valitsemat laulut koskettivat niitä, jotka tarvitsivat lohtua vaikeissa elämäntilanteissaan.

Pauli Hanhiniemi M.A.D. 21.9.2024

Pauli Hanhiniemi ja Ville Rauhala loivat intensiivisen musiikkielämyksen ainoastaan kitaralla ja kontrabassolla. Paulin vahva ja tunnistettava laulu sekä karismaattinen persoona toimi keikan kantavana voimana. Ennätysyleisö saatiin juuri ja juuri mahtumaan saliin!

Edu Kettunen 27.4.2024

Edu Kettusen lämmin ja vaatimaton persoona sekä hienot laulutarinat toivat koskettavan tunnelman tähän Välkkylän Kino -kiertueen konserttiin. Mika Kuokkasen sähkökitara ja Mira Vähänikkilän kuvat täydensivät hienosti.

”Hieno konsertti, huumoria mukana Edulla välispiikeissä, ja kirsikkana kakun päällä: tupa oli täynnä. Hieno nautinnollinen ilta. Levykin tarttui mukaan nimikirjoituksen kera!”

Joel Hallikainen 23.3.2024

Suomalaisen chansonin Grand Old Man Joel Hallikainen loi lämpimän tunnelman lauluillaan ja koskettavilla tarinoillaan vuosien varrelta. Yleisössä tosifaneja pitkän matkan takaa.

”Suurkiitos upeasta konsertista😊 Hieno ilta oli nopeasti ohi loistavan taiteilijan, Joel Hallikaisen, upean musiikin ja mukaansa tempaavien tapahtumien johdosta. Emme arvanneetkaan, miten taitava tarinan kertoja hän myös on!”

Marko Haavisto ja Poutahaukat 2.2.2024

Soittosalin toiminnan avasi suomikaihon suurmestari, ja yleisö tykkäsi: ”Kiitos, oli mahtava keikkailta!😊   ”Koskaan kuullutkaan yhtyeestä, vaikka joukossa entisiä Topi Sorsakoski ja Agents muusikoita. Yhtye oli ihan tajuttoman hyvä!

Salli ilmoitukset? Kyllä Ei kiitos